LifeCoach & SensoCoach
Omat askeleet vie just sinne minne haluat.
Kun puhutaan oman arjen ja toimintatapojen muuttamisesta, saattaa se alkuun tuntua melkoiselta vuorelta kiivettäväksi. Ehkä tuntuu, ettei vaan ole aikaa ja energiaa ja laittaa muut herkästi itsensä edelle. Arjen tohinassa voi olla myös vaikeaa löytää juuri se asia, mihin ensimmäisenä kannattaisi tarttua.
Kaikki kuitenkin starttaa siitä, että pysähdyt. Otat hetken itsellesi ja omille ajatuksillesi. Hetken, jolloin sun ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin itseäsi.
Oma askel-coachinghetki on se ensimmäinen askel, jonka avulla pääset hetkeksi pysähtymään itsesi äärelle. Ottamaan happea ja kirkastamaan omia ajatuksia siitä, mitä oikeastaan arkeesi haluat, tarvitset ja kaipaat ja miten lähteä purkamaan arjen kuormaa kevyemmäksi. Saat ajatusta siitä, miten lähteä tekemään niitä pieniä muutoksia, joilla on suuri vaikutus.
Tämä 60 min hetki voidaan toteuttaa joko kasvotusten Järvenpäässä/lähialueilla tai etäyhteyksin mistä tahansa päin maailmaa esim. teekupposen ääressä tai vaikka kävelylenkin merkeissä puhelimitse. Sä voit tulla paikalle täysin omana itsenäsi ja mä coachina ohjaan, juttelen ja kysyn sulta kysymyksiä. Tää on erinomainen vaihtoehto myös sulle, joka haluat kokeilla, mistä coachingissa on kyse.
Oma askel- coachinghetken jälkeen...
Sulla on tunne, että joku sun ajatuksissasi on muuttunut. Koet huojennusta siitä, että tiedät mihin asiaan sun on hyvä ensimmäisenä keskittyä. Oot saanut ajatuksen siitä, kuinka lähteä liikkeelle ja edetä, vaikka alkuun tuntui, ettet osannut edes nähdä vaihtoehtoja.
Oot myös saanut kiinni ajatuksesta ja luottoa siihen, että sulla itselläsi on mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeesi ja siihen miten sitä rakennat. Opit ehkä katsomaan arkeasi eri näkökulmasta ja saat ajatuksia erilaisista vaihtoehdoista.
Tunnet sen toivon kipinän, joka sulle kertoo että mä pystyn kyllä! Vaikka kaikkea ei tunnin aikana muuteta, tämän hetken tarkoituksena on auttaa sua näkemään ja tunnistamaan se, mikä on sulle mahdollista ja miten just sä voit lähteä sitä edistämään.
Oletko valmis ottamaan ensimmäisen askeleen?
Oma askel –coachinghetki on se ensimmäinen askel, jonka avulla pääset hetkeksi pysähtymään itsesi äärelle. Ottamaan happea ja kirkastamaan omia ajatuksia siitä, mitä oikeastaan haluat ja miten lähteä purkamaan arjen kuormaa kevyemmäksi. Saat ajatusta siitä, miten lähteä tekemään niitä pieniä muutoksia, joilla on suuri vaikutus.
Tämä 60 min hetki voidaan toteuttaa joko kasvotusten Järvenpäässä/lähialueilla tai etäyhteyksin mistä tahansa päin maailmaa esim. teekupposen ääressä tai vaikka kävelylenkin merkeissä. Sä voit tulla paikalle täysin omana itsenäsi ja mä coachina ohjaan, juttelen ja kysyn sulta kysymyksiä. Tää on erinomainen vaihtoehto myös sulle, joka haluat kokeilla mistä coachingissa on kyse.
Jos oot valmis ottamaan ensimmäisen askeleen kohti sitä mitä sä haluat, tarvitset ja kaipaat, ota yhteyttä, niin sovitaan aika.
Hinta: 109 € (sis. alv. 25,5 %).
Vaihtoehtoisesti voit napata kerralla edullisemmin 3 valmennustapaamista, katso alta lisää!
1 valmennus antaa oivalluksia - 3 mahdollistaa muutoksen.
Ootko koskaan huomannut, että innostus usein hiipuu, kun olet yksin toteuttamassa asioita?
Kolme valmennuskertaa tarkoittaa, että et jää yksin – pääset testaamaan asioita ja saat tukea niiden viemiseen käytäntöön. Valmennuskerrat varmistavat syvemmän muutoksen, jatkuvuuden sekä eteenpäin pääsemisen.
Kun tiedät, että tapaamme useamman kerran, sulla on selkeämpi syy tehdä asioita myös tapaamisten välissä.
Haluatko nopean inspiraation vai ootko valmis konkreettiseen muutokseen? Kolme tapaamista antaa sulle mahdollisuuden saada sun matkasi oikeasti käyntiin.
3 x 60min Oma askel-coachinghetkeä
Hinta: 255 € (sis.alv. 25,5%)
(Yksittäin 109€ kerta eli säästät yhteensä 72€)
Koetko, että kaipaat apua isompaan muutokseen?

Oma paras arki - 12 viikon yksilövalmennus
Olet varmasti jo yrittänyt tehdä muutoksia arkeesi, jossa sun ei ole hyvä olla. Kokeillut erilaisia juttuja, mutta silti mikään ei tunnu toimivan pitkällä tähtäimellä. Motivaatio lopahtaa, arki vie mukanaan ja neuvoja tulee joka suunnasta. Haluat kyllä muutosta ja uskot sen mahdollisuuteen, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa tai kuinka onnistua.
Sun paras arki ei löydy valmiista sapluunoista vaan susta itsestäsi. Siitä, että opit tuntemaan itsesi ja johtamaan omaa arkeasi omalla tavallasi haluamaasi suuntaan pienin sulle sopivin askelin. Ootko valmis rakentamaan sun parhaan arjen? Nyt on sun aika lähteä mukaan valmennukseen!
Uuden valmennuksen ENNAKKOMYYNNIN aikana 7.-27.4.2025 hinta 1590€ (sis. alv 25,5%, norm 1990€)

Moi, mä oon Minna!
Koska itse olen kokenut uupumisen, toivon että kenenkään ei tarvitsisi elää arkea, jossa ei ole hyvä olla.
Silloin, kun kaipaa jollain tavalla muutosta arkeen, ensimmäinen askel on, että oikeasti tuntee itsensä. Kun ymmärrät kuka oot - mitä haluat, tarvitset ja kaipaat - saat suuntaviivat eteenpäin.
Kun tiedostat ja oivallat näitä asioita, saat mahdollisuuden myös niitä muuttaa. Sun toivomiasi muutoksia tuo siis se, että osaat johtaa itseäsi. Sen sä osaat tehdä, kun tunnet arvosi, mielesi ja hermostosi.
Ratkaisukeskeisenä valmentajana ja hermoston vahvuuksien valmentajana autan sua tutustumaan itseesi paremmin, rakentamaan arkeesi lempeät raamit ja ohjaamaan itseäsi pienin, mutta merkittävin askelin kohti sun parasta arkeasi.
Kun haluat olla oman arkesi pomo, mä autan sua siinä!
Asiakkailta kuultua... 💛
“Osasit esittää hyviä kysymyksiä ja haastaa ajatuksia. Uskon, että löysin valmennuksen avulla muutaman pienellä vaivalla toteutettavan askeleen, jonka avulla olen lähempänä unelmaani. Tunnelma oli rauhallinen koko tunnin ajan ja aika kului nopeasti. Lämpimät kiitokset!”
- Heidi -
"Sain tapaamisessa purkaa omia tuntojani ja tuntui, että ymmärsit mikä tilanteeni on. Annoit sopivia ajatuksia ja vinkkejä juuri minulle ja minun luonteelleni sopivia haasteita! Jo tunnissa ehdin kokea tulleeni kuulluksi ja nähdyksi juuri tässä hetkessä, tässä tilanteessa missä nyt olen. Kiitos."
- Amanda -
