LifeCoach & SensoCoach
Sitoutuneisuutta, jaksamista ja pysyvyyttä.
Tuntuuko , että työpaikalla kiire kasvaa, mutta aikaansaadut asiat eivät? Tai kenties työntekijöiden jaksaminen on koetuksella ja sairaspoissaolot kasvavat? Tai tiimeissä on ristiriitaa, asioita ei saada kehitettyä ja ilo työstä on kadonnut jonnekin?
Ollessani esimiehenä ympärivuorokautisessa asumisyksikössä, huomasin hyvin vahvasti sen, miten arki vaikuttaa myös työhön ja toisin päin. Jos työntekijällä arjessa oli haastetta jaksamisessa, palautumisessa ja latautumissa, henkinen kuorma oli iso eikä ehkä pystynyt elämään sellaista arkea mikä tukisi omaa hyvinvointia, se näkyi myös töissä. Se heijastui mm. siihen miten kohtaa työkaverit, miten pystyy ottamaan vastaan haastavat tilanteet, kuinka käsittelee arkisia asioita, miten hoitaa työtehtäviä loppuun sekä kuinka osallistuu yhdessä kehittämiseen. Olin esimiehenä mukana tukemassa useamman työntekijän uupumusprosessissa, sairaslomassa ja töihin paluussa osatyökykyisyyden portaissa.
Silloin kun ei jaksa ja voi hyvin, se näkyy, tuntuu ja kuuluu ympärilläkin.
Jokaisella omalla tavallaan. Silloin ei ole enää oma aito itsensä. Omassa arjessaan hyvinvoiva työntekijä taas tuo mukanaan töihin iloa, innostusta ja intoa. Miten se vaikuttaisi koko työyhteisöön, työn imuun, työn tuloksellisuuteen ja työhön sitoutumiseen?
-
Silloin kun henkilöstö voi hyvin, myös sairaspoissaolot ja niiden mukanaan tuomat kustannukset pienenevät.
-
Silloin kun henkilöstö jaksaa paremmin, sen vaihtuvuus on pienempää.
-
Silloin kun henkilöstö tulee töihin hyvillä energioilla, työ palkitsee tekijäänsä aivan eri tavoin mikä vaikuttaa tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen.
Mun henkilökohtaisena missionani on ennaltaehkäistä työuupumusta ja tukea jaksavaa sekä mielekästä arkea. Tämä pohjautuu vahvasti myös mun omaan kokemukseeni työuupumuksesta. Olen jälkikäteen oivaltanut, ettei uupumukseni johtunut pelkästään työn kuormittavuudesta, vaativuudesta ja vastuusta, vaan siitä että olin unohtanut kuka mä aidosti olen ja millainen arki tukee mun jaksamistani ja hyvinvointiani. Niin kotona kuin töissäkin.
Oman kokemukseni ja koulutusteni kautta olen löytänyt työkalut, jotka auttavat niin yksilöitä kuin tiimejäkin voimaan paremmin arjessa ja työelämässä. Niitä ovat mm. itsetuntemus, omat vahvuudet, arvot, aikataidot, itsestä vastuun ottaminen sekä itsensä johtaminen. Haluan oivalluttaa näiden kautta ihmisiä näkemään niitä pieniä askelia, joiden kautta he saavat arjestaan sellaista mitä haluavat, kaipaavat ja tarvitsevat.
Ja kun arki on tasapainossa, silloin myös työssäjaksaminen on parempaa.
Koen, etteivät yleisellä tasolla olevat hyvinvointiluennot anna täysin sitä, mitä jaksamisen tueksi oikeasti tarvitaan. Koen, että yksilöllisellä oivalluttamisella sekä tuella saadaan aikaan laajempia ja pysyvämpiä tuloksia. Ratkaisukeskeisessä valmennuksessa katse on eteenpäin ja kohti yksilön omaa henkilökohtaista kasvua.
Luentoni, työpajani ja valmennukseni eivät ole vain väliaikaisia piristysruiskeita, vaan ne antavat tiimillesi pitkäaikaisia työkaluja parempaan arjen hallintaan, palautumiseen ja jaksamiseen. Tämä tarkoittaa, että saatte enemmän aikaan vähemmällä stressillä – ja se jos mikä, näkyy lopulta koko yrityksen menestyksessä.
Kuinka voisin auttaa juuri teidän porukkaanne jaksamaan työssä ja arjessa paremmin?
Voisiko esimerkiksi joku näistä sopia teidän porukalle?



Luennot
Luennot eivät ole vain väliaikaisia piristysruiskeita, vaan ne antavat työkaluja parempaan arjen hallintaan. Ne sytyttävät ajatuksia ja oivalluttavat ratkaisuja.
Puhun mm. itsetuntemuksesta, itsensä johtamisesta, arvojen merkityksestä, omista mielen ja hermoston vahvuuksista, aikataidoista, ajanhallinnasta ja uupumuksen ehkäisystä – aina ratkaisukeskeisesti ja käytännönläheisesti. Kuuntelijat saavat motivaatiota ja ymmärrystä siitä, miten oma hyvinvointi vaikuttaa työhön, vapaa-aikaan ja ympärillä oleviin ihmisiin – ja mitä askeleita voivat ottaa omassa arjessaan.
Luennolta mukaansa saa inspiraatiota, innostusta, energiaa ja ajatuksia, jotka kantavat arjessa pitkälle. Se voi toimia myös pohjustuksena pajalle tai valmennukselle.
Luennot on räätälöitävissä täysin tilaajan tarpeisiin.
Kesto: n. 60–90 minuuttia
Pajat ja workshopit
Pajoissa ja workshopeissa osallistujat eivät vain kuuntele, vaan kokevat ja oppivat myös tekemällä. Työpajat suunnitellaan antamaan konkreettisia työkaluja jaksamiseen, palautumiseen ja arjen tasapainottamiseen.
Pajojen ja workshopien tarkoituksena on tarjota info-osuuden lisäksi käytännönläheisiä, itsenäisesti toteutettavia ja vuorovaikutteisia tehtäviä. Näissä yhdistyy teoreettinen ymmärrys ja konkreettiset harjoitukset, mikä auttaa opittujen asioiden viemistä käytäntöön.
Osallistujat lähtevät kotiin mukanaan oivalluksen siemenet oman jaksavamman, mielekkäämmän ja merkityksellisemmän arjen tukemiseksi. Heillä on arjen työkalupakissaan välineitä, joita voivat heti hyödyntää niin töissä kuin vapaa-ajallakin.
Pajat ja workshopit on suunniteltavissa täysin tilaajan toiveiden mukaisiksi.
Kesto: 2–4 tuntia.
Laajempi kokonaisuus yksilövalmennuksineen
Mitä jos yhdistettäisiinkin yhteinen luento ja yksilölliset valmennukset?
Luento-osuus toteutuu yhteisenä inspiraatiokokemuksena, jossa jaetaan perusasioita mm. itsetuntemuksesta, arjen hallinnasta ja jaksamisesta. Yksilövalmennuksissa osallistuja saa tukea – esim. oman jaksamisen esteiden tunnistamiseen, arvojen kirkastamiseen tai palautumisen suunnitteluun.
Yhteisen starttiluennon tavoitteena on innostaa osallistujia tärkeiden aiheiden pariin ja henkilökohtainen tuki varmistaa, että jokainen saa juuri itselleen sopivat työkalut jaksamiseen ja palautumiseen.
Kokonaisuus on räätälöitävissä tilaajan toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti.
Luento: n. 60–90 minuuttia.
Yksilövalmennukset: 1–3 tapaamista / hlö (60 min/tapaaminen).

Moi, mä oon Minna!
Koska itse olen kokenut arjessa uupumisen, toivon että voin auttaa myös muitakin ponnistamaan takaisin jaksavampaan arkeen uupumisen jälkeen (tai parhaassa tapauksessa ennen kuin uuvutaan).
Mä valmennan arkea, missä on enemmän väljyyttä, jaksamista, itsensä huomioimista ja lempeää hyväksymistä sekä palautumista. Sellaista tasapainoista ja vapaata fiilistä.
Sen teen kaikilla niillä opintopisteillä, mitä elämä on mulle antanut sekä koulutuksilla, joita olen käynyt. Ratkaisukeskeisenä valmentajana ja hermoston vahvuuksien valmentajana autan löytämään mielen ja kehon vahvuudet ja kerron, kuinka oppia niitä itse arjessa käyttämään, jotta ei kuormitu.
Valmiina ottamaan askelia yhdessä?
Mä olen täällä apuna ja tukena!
Asiakkailta kuultua... 💛
“Sinulla on kyky kuunnella, kohdata ja keskittyä hetkeen. Sen lisäksi osaat esittää kysymyksiä, jotka laittavat ajattelemaan tai kylvävät siemenen, mikä jää kasvamaan mielen sopukoihin ja herää eloon oikeassa hetkessä.”
- Sanna -
“Minna osaa kysyä juuri oikeita kysymyksiä, jotka auttoivat oivaltamaan ratkaisuja.
Valmennuksesta sain paljon apua. Minna osasi todella nopeasti löytää sen punaisen langan, jota kannattaa seurata.
Lämmintä jämäkkyyttä, lempeää tavoitteiden asettelua, arvostavaa suhtautumista! “
- Matti -