Ylös - alas - ylös - alas - ylös - alas- alas- ylös - alas - alas- alas - alas.....
Kun sulla ei ole enää lopulta minkään näköistä kontrollia omiin tunteisiisi, niiden näyttämiseen ja käsittelyyn... tai niin mulle ainakin kävi. Ja se oli tosi ahdistavaa....
Fiilikset uupumuksen aikana oli tosi ristiriitaisia ja hämmentäviä. Tuntui kuin olisi kadottanut aidon itsensä ja tilalle oli tullut jotain sellaista, mistä ei itsekään pitänyt.
Kuin kulkisi sumussa
Multa on kysytty usein millaista oli kun olin uupunut tai miten kuvailisin uupumisen oireita... Mistä olisin osannut arvata että olen uupumassa? En oikeastaan tiedä. Se koko aika on jotenkin tosi sumuista erityisesti kotiarjen osalta. Muistan vaan työt.... Mutta muu aika on yhtä höttöä.
Eniten osaan kuvata uupumusta tunteiden kautta. Ne on jotenkin selkeimpinä mielessä vaikka kaikki tapahtumat on jotenkin täysin unohtuneet. Uupumuksen aikaisen vuoristoradan tunteet olivat mulla mm. näitä:
Jatkuva väsymys - Sellainen kokonaisvaltainen väsymys, joka ei tunnu katoavan edes levolla. Se ei ollut tavallista väsymystä, vaan sellainen olo, että joka päivä kantoi raskasta viittaa selässään.
Riittämättömyys - Jatkuva tunne, että en pärjää ja riitä, vaikka kuinka yritän. Jokainen epäonnistumisen tunne kaivoi kuoppaa vielä syvemmäksi. Tuntui siltä, että olin huono äiti, puoliso, ystävä ja pomo.
Ärtymys - Kotona pienimmätkin asiat, jotka muuten olisin ohittanut, sai pinnan kiristymään. Saatoin räjähtää turhista asioista tai vetäytyä, kun en vain enää jaksanut käsitellä mitään ylimääräistä.
Yksinäisyys - Tunsin herkästi olevani yksin, vaikka ympärilläni oli ihmisiä. Vetäydyin, koska en halunnut kuormittaa muita ja toisaalta en jaksanut tsempata yhtään ollakseni pirteä ja iloinen.
Toivottomuus - Oli vaikea nähdä valoa tunnelin päässä ja elämä alkoi tuntua pelkältä suorittamiselta päivästä toiseen. Tätäkö tää nyt on hamaan tappiin asti?
Kun muu perhe alkoi saada osansa...
Uupuneena pienetkin arkiset asiat alkoi tuntumaan ihan ylivoimaisilta. Päätökset, kuten mitä ruokaa laitetaan, mitä kaupasta ostetaan tai milloin siivotaan, tuntuivat vuorilta kiivettäviksi. Huomasin, että purin turhautumistani kotona – enkä tarkoittanut pahaa, mutta väsymys teki musta tosi lyhytpinnaisen. Syyllisyys siitä, etten ollut parhaimmillani äitinä ja puolisona, pahensi kurjaa oloa entisestään.
Erityisesti tunsin syyllisyyttä siitä, etten jaksanut olla niin läsnäoleva äiti kuin olisin halunnut olla. Tärkeät keskustelut ja yhteiset hetket tyttäreni kanssa jäivät usein väliin, koska olin yksinkertaisesti liian väsynyt. Mieheni yritti parhaansa mukaan pitää arkea kasassa, mutta hänkin alkoi väsyä siihen, että mä en osallistunut enää juuri mihinkään.
Uupuneena perheen yhteiset hetketkin tuntui raskaammilta. Aloin vetäytyä omaan kuplaani, vaikka en tietenkään olisi halunnut muiden kärsivän tilanteestani. Mieheni ja tyttäreni näkivät, miten olin muuttunut. Kun he yrittivät auttaa, en aina osannut ottaa apua vastaan. Tuntui siltä, että en vain pystynyt päästämään irti siitä vastuusta ja paineesta, jonka työ toi mukanaan, ja tämä heijastui myös kotona. Arki oli tahmeaa ja raskasta.
Päivissä on nyt kirkkautta ja keveyttä
Itsensä tuntemisen opettelu, arjen uudelleen rakentaminen, mielen ja kehon tarpeiden huomioiminen, omien rajojen asettaminen ja jarrun painaminen tarpeeksi ajoissa - siinä on settiä joka on auttanut mut pois tuolta sumuisesta arjesta.
En halua enää niihin fiiliksiin ikinä takaisin ja jos samanlaisia oireita rupeaa tulemaan, tunnistan ne nyt paljon herkemmin ja osaan niihin tarttua ajoissa. Arki on nyt niin paljon kevyempää ja kirkkaampaa. Vaikka elämään kuuluu sen kaikki värit ja tunteiden vuoristoradat, niin mun vuoristoratani käänteet on nyt onneksi niin paljon loivempia. Tunteita, mitä nyt arjessani koen, ovat mm.
Helpotus ja kiitollisuus - Tuntuu siltä, kuin se raskas viitta olis nostettu pois hartioilta. Oon kiitollinen siitä, että oon oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin.
Ilo ja läsnäolo - Vähitellen aloin taas tuntemaan iloa ihan pienistäkin asioista. Yksinkertaiset hetket tuntuu taas erityisen arvokkailta. Pystyn olemaan aidosti läsnä hetkissä ilman jatkuvaa huolta tai seuraavista asioista ahdistumista.
Rauha ja tasapaino - Arki tuntuu nyt tasapainoiselta. Oon oppinut arvostamaan omaa aikaa ja rauhaa enemmän ja ennen kaikkea oppinut vetämään myös omia rajojani. Tää on tuonut uudenlaista sisäistä rauhaa, jota en ollut aiemmin tuntenut.
Itsetunto ja voimaantuminen - Opin ymmärtämään, ettei uupumus ollut epäonnistumista vaan mahdollisuus oppia. Oon nyt vahvempi, koska oon selvinnyt tuosta vaikeasta ajasta. Itsetunto kasvoi, kun ymmärsin, että mulla on mahdollisuus arjessani tehdä valintoja, jotka tukevat mun jaksamistani.
Kiitollisuus perheestä - Oon tajunnut, miten suuri merkitys perheeni tuellaan oli ja miten paljon heidän läsnäolonsa auttoi mua selviämään. Nyt koen että me ollaan läheisempiä ja aidompia ja tunnen kiitollisuutta siitä, että ollaan yhdessä selvitty vaikeuksista.
Koti on jälleen tasapainossa
Vuoristoradan koukerot ovat siis lieventyneet. Kotona elämä on rauhallisempaa ja pystyn olemaan oikeasti läsnä. Mulla on voimia osallistua kotihommiin sekä perheen yhteisiin hetkiin ja nauttia niistä. Tyttöni on myös huomannut muutoksen. Yhteiset juttuhetket ovat taas syvällisempiä ja merkityksellisempiä eikä meidän tarvitse enää vältellä toisiamme väsymykseni vuoksi. Mun parempi oloni heijastuu koko kodin ilmapiiriin.
Suurin muutos tuli siinä, että opin tuntemaan itseäni paremmin. Mitä mä haluan, kaipaan ja tarvitsen. Nykyään pysähdyn ajoissa ja kuuntelen, mitä kehoni ja mieleni yrittävät mulle kertoa.
Uupumuksen aikaiset tunteet on raskaita ja haastavia. Mutta kun toipuminen alkaa, tilalle tulevat helpotus, ilo ja uudenlainen tasapaino. Uupumus opetti, että itsestä huolehtiminen ei ole mikään ylellisyys, vaan välttämättömyys – ja sen kautta löytyy sekä sisäistä rauhaa että kykyä nauttia elämästä ja sen pienistä hetkistä.
Ymmärrän nyt syvemmin sen, että vaikeudet voi kääntyä vahvuudeksi, ja että uupumuksen kautta voi oppia olemaan lempeämpi itseään kohtaan.
コメント