top of page

Tarina uupumuksesta ja oivalluksista

Writer's picture: MinnaMinna

Sain ilokseni mahdollisuuden kirjoitella vieraskynäkirjoituksen Kohti Unelmia Akatemian blogiin: https://www.kohtiunelmia-akatemia.fi/blogi


Jaan tekstin myös tänne teille luettavaksi.



Unohdin 3 tärkeää juttua arjessani ja lopulta olin uupunut raato sohvan nurkassa. - Mistä oli kyse?


Se fiilis on ihan syvältä. Kun odotat vaan viikonloppuja. Kun oot töistä kotiin tullessa aivan raato. Makaat vaan sohvan nurkassa. Koetat mukamas sieltä auttaa perhettä ja pyörittää arkea. Ei onnistu. Voin sanoa. Itkettää, turhauttaa, kiukuttaa ja ahdistaa. Tuntuu, ettei ole enää mitään mistä saisi iloa ja energiaa. Mikään ei kiinnosta.

 

Jep, that was me! Olin tuossa suossa tarpomassa vielä 2 vuotta sitten. Toimin ympärivuorokautisen kehitysvammayksikön johtajana. Töissä kukaan ei huomannut että olen uupunut. Annoin siellä 110%. Mutta kotona tilanne oli toisin. Ei musta oikein jäänyt mitään jäljelle. Lopulta olin niin rikki, että romahdin aluekokouksessa totaalisesti. Mulle tarjottiin sairaslomaa, mutta totesin, ettei se oikeastaan varmaan mitään auta. Koska se ei mitään muuta. Palaisin sitten ihan samaan asetelmaan takaisin, mikä oli mut uuvuttanut. Lopulta irtisanoin itseni.  

 


Kun arki rakentui uudelleen

 

Oikeastaan heitin itseni ihan tyhjän päälle. Että mitäs nyt? Mitä mä nyt elämälläni teen? Olin aloittamassa opintoja lifecoachiksi sekä sensocoachiksi, koska olin halunnut ne opit mukaan henkilöstöjohtamiseen. Mutta eihän mulla ollut enää edes henkilöstöä… Siinä sitten lähdin keräilemään itseäni ja ajatuksia. Lopulta tein päätöksen, että näistä opinnoista muovaan itselleni ammatin. 

 

Olen sitä mieltä, että opinnot oli ne, jotka auttoivat mut lopulta uupumuksen suosta ylös. Sain/jouduin käsittelemään hyvin syvällisesti itseeni ja elämääni liittyviä asioita opintojen edetessä. Opin mikä mulle on tärkeää, mistä mä saan voimaa, mikä mulle tekee hyvää - mitä mä haluan, tarvitsen ja kaipaan. Ja kaikki opintoni ja kokemukseni ovat nyt opintopisteinä siinä mitä ja miten valmennan muitakin uupumuksesta kohti uutta arkea.

 

Olisin voinut syyttää uupumuksesta vain esimerkiksi vastuuta, byrokratiaa ja organisaatiota. Oivalsin kuitenkin että syy oli jossain aivan muussa. Miellytin, suoritin, kontrolloin ja puskin. Koin riittämättömyyttä, epäonnistumisen pelkoa ja hain hyväksyntää. Mä yritin työssäni vetää jotain sellaista roolia, mikä ei ollut lainkaan mua. Koitin olla jotain ihan muuta, mitä mä aidosti olen.

 


Tunne itsesi - tuet arjessa jaksamistasi.

 

Arjessa jaksamisessa on kyse siitä, että sä tiedät mitä sä itse haluat, tarvitset ja kaipaat. Ja sen sä saat selville, kun oikeasti pysähdyt tutustumaan itseesi. Kuka sä oot, mikä sulle tekee hyvää, mikä sua auttaa jaksamaan, mistä innostut, mistä nautit? Mikä on sulle tärkeää ja merkityksellistä? Mitä et halua ja mille olisi hyvä sanoa ei? Kyse on pohjimmiltaan arvoista. Kun niiden päälle rakennat oman arkesi, se ei sua kuormita. Silloin sulla on myös voimia ottaa vastaan haasteita ja vastoinkäymisiä, eikä ne paina sua maahan. Silloin sä jaksat kannatella itseäsi, nousta ylös kompastuessa ja oppia elämästä aina enemmän ja enemmän. 

 

Arjessa jaksamisessa on kyse myös priorisoinnista - asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Kun sä tiedät mikä sulle on merkityksellistä, kuinka saada sille arjessa aikaa? Mä haluan sua oivalluttaa, että meillä on aikaa sille mitä pidämme tärkeänä. Meillä on jokaisella mahdollisuus tehdä valintoja joka päivä - lähtien ihan siitä, minkälaiset vaatteet haluat laittaa päälle. Usein ajatellaan, että isot asiat on niitä jotka tekee muutoksia ja on merkityksellisiä. Mutta pysähdyhän miettimään, onko tosiaan näin? Haluatko itsellesi oikeasti sen Porchen mieluummin kuin pitää lastasi sylissäsi ja lukea kirjaa? Haluatko oikeasti mieluummin kalliin uuden Luis Vuittonin laukun kuin istua rauhassa lauturin nokassa ja katsoa auringon laskua? Sait varmaan kiinni ajatuksesta - arjen onni löytyy juurikin niistä pienistä asioista. 

 


Unelmoi isosti - etene varmoin pienin askelin.

 

Mä kannustan myös unelmoimaan isosti. Unelmia on aina tärkeää olla. Mutta mä muistutan samalla, että ne pienet asiat on niitä vahvimpia juttuja, mitkä vie meitä kohti niitä isojakin unelmia. Ne pienet jutut tuovat mukanaan onnistumisen kokemuksia ja pitävät yllä motivaatiota. Ne pienet jutut eivät altista sille, että hanskat heitetään heti tiskiin. Ne pienet jutut on niitä, mitä arjen pyörteissä helppo toteuttaa. 

 

Jokainen meistä toivoo arkea jossa on hyvä olla. Ja jokainen on siihen oikeutettu. Sulla on mahdollisuus oma arkesi rakentaa sellaiseksi kuin haluat. Sellaiseksi missä jaksat nauttia elämästä, nauraa ja innostua, nähdä, kokea ja tuntea. Ehkä siellä on rauhallisia ruokahetkiä missä ollaan läsnä toisille, yhteisiä leffahetkiä jossa jaetaan tunteita ja ajatuksia, retkeilyä porukalla nauttien luonnosta, eväistä ja raikkaasta ilmasta tai ehkä pysähtymistä vain höyryävän kahvikupposen ääreen katsellen rauhassa ulos ikkunasta. 

 

3 pientä suurta asiaa


Sun tulee vain:

  • pysähtyä itsesi ja omien tärkeiden asioidesi äärelle sekä tunnistaa ne

  • ottaa aikaa asioille, jotka on sulle oikeasti merkityksellisiä

  • rakentaa pienen pienin askelin arkea, joka on sulle se paras mahdollinen 

 

Ne askeleet ois hyvä olla niin pieniä, että ihan naurattaa. Koska just silloin ne auttaa sua onnistumaan ja pääsemään eteenpäin. Älä koeta nielaista koko unelmaomenaa kerralla, se tekee kipeää ja aiheuttaa haasteita. Haukkaa siitä pieniä palasia, pureskele, makustele, nautiskele ja ole hetkessä. Silloin homma toimii. Ja sä pääset sinne minne haluat.




Uupumuksesta uuteen arkeen!
Uupumuksesta uuteen arkeen!

1 view0 comments

Recent Posts

Comments


Proprium Via - Life & SensoCoaching

Proprium Via  tarjoaa ratkaisukeskeistä valmennusta mielen ja hermoston vahvuuksien tukemana.

Kun kaipaat arkeesi lempeitä raameja ja pieniä konkreettisia askelia, jotka auttavat sua  löytämään jaksamista, energiaa, väljyyttä, merkityksellisyyttä, tasapainoa ja rauhallisuutta - silloin juuri mä voin sua auttaa! 

 

Laita mulle viestiä, niin jutellaan lisää mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista!  

Laita mulle viestiä! ✨️

  • Youtube
  • Instagram
  • LinkedIn

©2025 Proprium Via / Järvenpää

bottom of page